Musiikki valloittaa kansalaisopiston

Kainuun Aalto - kuvituskuva

Musiikki valloittaa kansalaisopiston

Musiikki on miljoonia mahdollisuuksia ja läsnä kaikkialla – lähdetään tutkimaan sitä yhdessä!

Kun kuuntelet musiikkia, kuulet erilaisia soittimia, rytmejä ja melodioita. Oletko koskaan havahtunut miettimään, miten tämä kaikki syntyy? Mitä musiikki oikeastaan on? Mitä musiikki sinulle merkitsee?

Musiikin tarkoituksena on ihmisen aktivoiminen. Sitä luodaan laulettavaksi, soitettavaksi, kuunneltavaksi ja tanssittavaksi – herättämään elämyksiä. Musiikki on eräänlainen kieli, ehkä se kaikkein kansainvälisin, mitä meillä on – ja nyt se on meidän käytettävissämme lasten ja nuorten musiikillisilla päiväleireillä Kajaanissa heinä/elokuun vaihteessa viikolla 31!

”Musiikista on moneksi” päiväleireillä tutustumme musiikkiin ja sen monimuotoisuuteen. Oppiminen perustuu teoriaan, mutta vähintään yhtä tärkeää on musiikin luominen ja kokeminen. Viikon aikana tutustutaan erilaisiin soittimiin ja musiikin tyylilajeihin, kokeillaan äänen käyttöä, laulua ja bändisoittoa, sivutaan sävellyksen ja sanoituksen saloja ja pohditaan myös sitä, mitä musiikki saa meissä aikaan – tanssien, piirtäen, kokien.

Toiminnan tavoitteena on herätellä lapsi ja nuori musiikin maailmaan ja innostaa häntä kokeilemaan sen mahdollisuuksia ja etsimään omia musiikillisia vahvuuksia – yksin kuin myös yhdessä toimien. Aiempaa musiikillista taustaa ei edellytetä osallistumiselle. Myös soittimet löytyvät leiriviikolta valmiina.

Asiantuntevasta ohjauksesta vastaavat musiikin ammattilaiset Jari Karjalainen ja Tuuli Kainulainen.

”Musiikista on moneksi” päiväleirit Aalto kansalaisopistolla 30.7. – 3.8.2018 päivittäin klo 10-15.

Lasten ryhmä 7-11 -vuotiaat.

Nuorten ryhmä 12-15 -vuotiaat.

Musiikin lomassa tarjoilla terveellinen, noutopöytätyyppinen välipala.

Osallistumismaksu 40 €/ hlö, sisältäen välipalan.
10 lasta ja 10 nuorta mahtuu mukaan – ilmoittaudu nopeasti!

Musiikkia on kaikkialla – lähdetään tutkimaan sitä yhdessä!

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

1.7. mennessä kainuunaalto.fi > Lasten yliopisto tai mira@kainuunaalto.fi, p. 040 1488 591